Jassu

Ceriinan Yatzy DW Kans & Fin & S & Est & Lv & Ltu Mva LtuV-02 LvV-03 EstV-03 EuVV-08
Rekisteri no: s.2000- HD: A, LT140 p. vWd:N
Omistaja: Auli & Juuso Vitikainen
Näytä isompana
Jassu on hassu ! Jassu on energinen lihaskimppu, kookas ja komea, atleettinen amatsooni. Ei mikään pikku-tyttö. Joskus dobberia muistuttava neitomme käy ylikierroksilla ja juoksee pihalla tiukkaa ympyrää haukkuen lujaa. Jassu on myös kreikkaa ja tarkoittaa Terve ! Napsauta pikkukuvaa ja näet sen suurempana. Jassu oli jo nuorella iällä aikamoinen kehäkettu, v. 2002 Suomen paras musta pinseri ja sittemmin 5 CACIBIA viidestä eri maasta, Kansainvälisen muotovalion arvokin on. Euroopan voittaja näyttely Bratislavassa tuotti hienon tuloksen, Jassu valioluokan kolmas Excellentillä ja myöhemmin veteraanina Bundapestissä v.2008 hän oli ROP-veteraani. Samassa kehässä poikansa Kiho oli ROP ja lapsenlapset juniorivoittajia. Jassun ekat penut syntyivät 2004 Rubensin kanssa ja vuotta myöhemmin sulhona oli Ruotsin tuonti Lilla Eneby`s Victory for Ceriinan eli Leevi. Jassun viimeinen pentue vuonna 2006 oli historiallinen, koska se oli ensimmäinen Suomessa syntynyt kaksoisastutuspentue eli pentueessa on kaksi eri isää. Pentue on polveutumismääritetty DNA-testillä. Jassu on myös luonnetestattu elokuussa 2005, luonnetesti tulos oli 140 pistettä ja laukaisuvarma. Myös kilpirauhanen tutkittiin 2008 ja Von Willebrand testi suoritettiin 2007 - molemmat OK. Silmätkin olivat puhtaat vielä 7,5 vuoden iässä, joten Jassu on jalostusnarttu isolla J:llä.
Isä: 
Emä: 
Jälkeläiset:
Ceriinan Herbert DW
Dogiwogin Glad Mercedes
Ceriinan Herrera DW
Dogiwogin Dear Diva Fin Mva
Dogiwogin Dick Tracy 2 x Fin sert, Lv sert
Dogiwogin Don Quichotte C.I.B & Fin & Dk & & Est & Lv & Ltu & Balt & Rus Mva JV-04 V-05 EstV-06,08 LtuV-08 LvV09,11 EUV-08 EEV Mva LVV Mva LVVeV-12 HeVW-12,13 VV-12 FinnSg
Dogiwogin Donna Pärla C.I.B & Est & LV & Rus Mva LtuJv-05 RKFW-06 Vilnius Cup Winner-08
Dogiwogin Glamour C.I.B & Pohj & No & Se & Fi Mva Finn Sg JV-06
Dogiwogin Harmonia C.I.B & RKF & RU & FI & EE & LV Mva, 4 x VDH D CAC
Dogiwogin Heartbeat C.I.B & FI & ME & & SL & LV & EE Mva SVKV-08 LV-09
Dogiwogin Hermes FIN MVA BH
Ceriinan Hermione DW
Ceriinan Hildur DW
Ceriinan Hortensja DW
Ceriinan Hubert DW Rus J & Rus Mva
Dogiwogin Daphne
Dogiwogin Dragonfly Rus & Rkf Mva RKFW-07
Dogiwogin Gronn Harmony C.I.B & CZ J Mva CZ & SK Mva ClubWinner ClubCh
Dogiwogin Harley Dee
Dogiwogin Don Quichotte C.I.B & Fin & Dk & & Est & Lv & Ltu & Balt & Rus Mva JV-04 V-05 EstV-06,08 LtuV-08 LvV09,11 EUV-08 EEV Mva LVV Mva LVVeV-12 HeVW-12 VV-12 FinnSg

Takaisin