viikonlopun tapahtumia

02.10.2005 - Viikonloppuna Dogiwogin Kerberos eli Arttu ja emäntä Sonja kävivät luonnetestissä. Tulos Artulle 114 pistettä, Sonjalle ei taidettu pisteitä antaa ; ) Artun sisko Venla eli DW Karpalo taas oli Varpaisjärvellä matchshowssa handlerinaan sukulaistyttö Jenni 12 vuotta. Hienosti sujui, Venla ja Jenni olivat BIS3. Virallisemmin keikisteli pinserit Arska, Carkki ja Kiho eli Oulun kansainvälisessä näyttelyssä tuomari Kari Nylen Norjasta arvosti Kihon (DW Don Quichotte) Rotunsa kauneimmaksi ja Arskan (Aron Arming Harmony Star) valioluokan parhaaksi ja toiseksi kauneimmaksi urokseksi. Pojille siis CACIB & SERT (Kihon 10. sertti) ja VACA. Carkki sai arvosanan hyvä ja samoin sen sai Sani-tanskandoggipoika elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä. Tuomarin mukaan Sani on "paksu ja iloinen poika". Ilmeisesti ukko joutuu laihdutuskuurille, voi poika parkaa ; ) Nikko oli valioluokan ERI4 ja lähti sitten Mikkeliin lemmenlomalle muutamaksi päiväksi. Takapenkillä heilui vain tassut kun poika nukkui selällään kaikki neljä jalkaa levällään koko matkan ajan - ja kuorsasi ! Näin vihdoin myös kaupunkilehti Vartin, jonka syyskuun 15. päivän numeron ristikossa esiintyy Taku-poika eli DW Ruler ja terrierikaverinsa Nikke.


Takaisin